Koko pitäjä rakennettiin sit uudestas - 1950-luvun Harjavalta valokuvissa

19.10.2015

27.10.2015 - 21.2.2016

Emil Cedercreutzin museon Satakunta-salissa

Tiistaina 27.10.2015 Emil Cedercreutzin museossa Harjavallassa avautuu museon talvikauden päänäyttely Koko pitäjä rakennettiin sit uudestas – 1950-luvun Harjavalta valokuvissa. Museon Satakunta-salissa esillä oleva valokuvanäyttely tutustuttaa katsojan teollistuvan maalaispitäjän elämään.

Sotien jälkeen, Outokummun ja myöhemmin Rikkihappotehtaiden rakentamisen myötä, maalaispitäjä koki mullistuksen, joka vaikutti lähes jokaisen harjavaltalaisen elämään. Maalaismaisemaan kohosi tehdasalueiden lisäksi liiketiloja ja asuinalueita. Muutamassa vuodessa kunnan asukasmäärä kaksinkertaistui, ja 1950-luvulla tärkeimmiksi leivän antajiksi nousivat teollisuustyö ja erilaiset palveluammatit.

Sota-aika oli 1950-luvulla vielä tuoreessa muistissa, sen jälkiä korjattiin sekä ympäristössä että ihmisten mielissä. Sodan sirpaleista rakennettiin parempaa huomista suurille ikäluokille, elettiin toiveikkuuden ja tulevaisuudenuskon aikaa.

Koko pitäjä rakennettiin sit uudestas -näyttely kertoo Harjavallan muodonmuutoksesta 1950-luvulla. Se kertoo paikkakunnan rakentamisen ja kasvun tarinaa, mutta se kertoo myös harjavaltalaisten arjen tarinaa. Näyttelyssä piirretään ajankuvaa viisikymmenluvun Harjavallasta: vuosikymmen oli totuttelemista maatalouden ja teollisuuden sekä vanhojen ja uusien asukkaiden yhteiseloon. Näyttelyssä on mukana koko elämän kirjo, niin arjen ilot ja surut kuin myös juhlahetket.

Koko pitäjä rakennettiin sit uudestas on kolmas Harjulan Kilta ry:n tuottama valokuvanäyttely Emil Cedercreutzin museossa. Vuonna 1952 toimintansa aloittanut Harjulan Kilta on kotiseutuyhdistys, joka toimii Emil Cedercreutzin museon ystäväyhdistyksenä. Yksi sen monista toimintamuodoista on jo 12 vuoden ajan ollut noin kerran kuussa kokoontuva muistelupiiri, jonka tapaamisissa muistellaan menneiden vuosikymmenten Harjavaltaa. Valokuvat ovat tärkeä osa muisteluita, ja vuosien mittaan Harjulan Killan kokoelmiin on tallennettu melkoinen määrä yksityisalbumien valokuva-aarteita. Näitä valokuvia ja muistoja on koottu myös julkaisuiksi ja näyttelyiksi.

Näyttely on esillä Emil Cedercreutzin museossa 27.10.2015–21.2.2016. Tervetuloa!

29.01.2020Emil Cedercreutzin taiteilijaelämänkerta on julkaistu
10.10.2017Verikoiria-veistos osaksi veistospuistoa
07.08.2017Satasoiton konsertit yhteistyössä Emil Cedercreutzin säätiön kanssa
01.08.2017Ojankaivaja-veistos osaksi veistospuistoa
30.06.2017Sirkushevonen Emil Cedercreutzin museon veistospuistoon
28.04.2017Apollon lakitus 31.4.
04.10.2016Rannalla-veistos osaksi veistospuistoa
30.08.2016Pontus-veistos Harjavallan keskustaan
14.07.2016Kirjallisuuspiirit museolla 21.7. Ja 4.8.
07.07.2016Satasoiton konsertit yhteistyössä Emil Cedercreutzin säätiön kanssa
04.07.2016Harjavallan Akvarellibiennaali 2016 ? Kotiseutu ja kansainvälisyys 2.8.-16.10.2016
20.06.2016Pääteos Emil Cedercreutzin taitelijaurasta ilmestyy syksyllä
15.06.2016Veistospuisto rakentuu
09.06.2016Itkevä tyttö Kultarantaan
30.04.2016Apollon lakitus 31.4.
01.04.2016Vaunukulttuuriviikonloppu Emil Cedercreutzin museossa 9.-10.4.2016
18.03.2016Liikkeen todellisuus - Realism of Movement 21.3.-10.7.2016
19.10.2015Koko pitäjä rakennettiin sit uudestas - 1950-luvun Harjavalta valokuvissa
03.08.2015Satasoiton lied-konsertit yhteistyössä EC säätiön kanssa
04.05.2015Suomen Akvarellitaiteen yhdistyksen suositus avarellikurssit jatkuvat museolla
01.04.2015Apollon lakitus 31.4.
23.03.2015Suomalaista siluettitaidetta Emil Cedercreutzin museossa
05.03.2015Satakunnan Historiallisen Seuran seminaari: Satakunnan teollinen kulttuuriperintö 17.-18.4.2015
01.02.2015Yhteistyö Satasoiton kanssa jatkuu
16.12.2014Veistospuisto rakentuu
21.11.2014Virtaa läpi vainioiden - Kokemäenjoki Satakunnan historiassa
26.05.2014Kanaeukko Köyliöön